• Laadimme kullekin taloyhtiölle vuosisuunnitelman, jonka tarkoituksena on selkeyttää ja ohjata taloyhtiön taloutta, ylläpitoa sekä hankkeiden suunnittelua ja toteutusta.
  • Raportoimme taloyhtiön tilanteesta ja toiminnasta avoimesti ja ammattitaidolla sekä ajantasaisesti.
  • Kilpailutamme palvelusopimukset säännöllisesti ja seuraamme aktiivisesti taloyhtiön kustannus- ja vastikekehitystä; tavoitteenamme on kustannustehokas vastikekehitys.
  • Kehitämme yhtiöiden toimintaa ja hallintoa muun muassa edistämällä sähköistä tiedottamista, hyödyntämällä jatkuvan arvontuoton mahdollisuudet muun
  • Hyvään talousjohtamiseen kuuluu läpinäkyvyys, suunnitelmallisuus ja toiminnan ennakointi.
  • Hyvä talousjohtaminen ei ole vain loputonta säästämistä ja kustannusten minimointia, vaan myös perusteltujen ja kannattavien investointien oikea-aikaista suunnittelua ja toteuttamista.
  • Tavoitteenamme on varmistaa yhtiöiden jatkuva arvonmuodostus ja siinä osaavalla talousjohtamisella on merkittävä rooli.
  • Lähde™ tarjoaa keskitetyn näkymän taloyhtiön elinkaaren aikaiseen dokumentaatioon.
  • Lähde™ -palvelu perustuu Isännöinti Kjellmanin tekemään palvelukehitykseen ja kaupallisesti saatavilla oleviin ja koeteltuihin ratkaisuihin.
  • Välitämme asiakkaillemme laadukkaat teknisen isännöinnin palvelut kumppaniverkostomme kautta.
  • Yhteistyökumppaneidemme kautta asiakkaamme saavat tarvittavat kiinteistön elinkaaren aikaiset tekniset palvelut luotettavasti ja ammattitaitoisesti.
  • Kumppanuuspohjainen verkostoitunut toimintamalli mahdollistaa kustannustehokkaan toiminnan.
  • Käyttämällä sitoutuneita, osaavia ja ammattitaitoisia yhteistyökumppaneitamme haluamme keventää teknisen isännöinnin kustannuksia tarvetta vastaavaksi.
  • Valvomme aina, että asiakkaamme etu on edellä päätöksiä tehdessä ja kustannuksien aiheutuessa.
  • Toimimme taloyhtiön edustajana valvoen asiakkaamme etua hankkeen eri vaiheissa yhteistyössä eri osapuolten kanssa.
  • Tarjoamme korjaus- ja urakkapalvelut yhteistyössä vakiintuneen yhteistyöverkoston ja luotettaviksi havaittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Kilpailutus on kuitenkin riippumatonta ja läpinäkyvää.
  • Asiantuntija- ja konsultointipalvelumme kattavat taloudelliset, hallinnolliset että tekniset palvelut.